sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Villi Pohjola

Terveisiä Inarista, Nellimin kylästä! Lennähdin juuri sinne ja takaisin tutustumaan Lapin eksotiikkaan.

Mukana ei ollut suksia eikä ohjelmassa hiihtoa. Sen sijaan pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni eli ajamaan moottorikelkalla!

Perjantaina osallistuin ainoana suomalaisena parinkymmenen muun turistin kanssa retkeen, jossa päästiin tutustumaan poronhoitajan elämään.


Pakkasta oli noin -20 astetta ja villakerroksia lainahaalarin alla kolme. 
Hieman puolen päivän jälkeen kun saavuimme porojen luokse aurinkokin näyttäytyi vaaran laella. Kuulemma ensimmäistä kertaa tänä vuonna.*


Saimme kokeilla suopunkin heittämistä ja syöttää poronhoitajan kotiporoja. 

Sitten suuntasimme laavulle lounaalle. 


Myös raajojen lämmittely tulen äärellä oli suosittua. Joltain taisi vähän sukatkin kärähtää...

Kuuman keiton  ja lämpimän mehun vahvistamina jatkoimme matkaa järvelle tarkastamaan poronhoitajan verkkoja.


Verkosta löytyi vain kaksi haukea, jotka olivat sotkeneet verkot solmuun.
Huomatkaa poronhoitajan paljaat kädet!

Iltapäivän hämärtyessä hypättiin taas kelkkojen kyytiin ja suunnattiin takaisin hotellia kohti.


Vaatekerroksista ja vähän väliä otetuista lämmittelyhyppelyistä huolimatta paluumatkalla iski vilu.


Moottorikelkan ohjaaminen oli yllättävän rankkaa ja kaasukahvan hallinta vaati hetken totuttelua että kyydistä tuli tasaista. 

Revontulia ei tällä reissulla näkynyt vaikka öisin oli kirkas tähtitaivas ja ennuste lupaava. Seuraavalle reissulle jäi myös Husky-valjakon ohjastaminen.




*Kaamos päättyi pari viikkoa sitten mutta pilvisen sään takia ei aurinkoa kuulemma ollut vielä näkynyt.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ikäisessään kunnossa?

Vuosia sitten internetissä oli hauska testi, jolla pystyi testaamaan vastaako oma henkinen ikä sitä omaa virallista ikää. Muistelen että siinä testin tuloksen mukaan olin oikeaa ikääni nuorempi.

Eilen kävin työterveyshuollon tarjoamassa testissä, jonka mainostettiin kertovan minkä ikäisessä kunnossa minun kehoni on. 
Ennakkoaavistus oli että varmaan vanhempi. Niin jumissa ja jäykkä ja kolottava ja väsynyt ja voimaton tämä keho on viime aikoina ollut.

Testiin kuului verenpaineen, kehonkoostumuksen (eli rasvaprosentin) ja hapenottokyvyn mittaus. 

Ihan niin huonot tulokset eivät olleet kuin pelkäsin. Vaan eipä niissä kehumistakaan ole. Mikään mittarin arvo ei mennyt riskirajojen yli. Tosin rasvaprosentissa ollaan ihan pian rajoja kolkutelemassa ja hapenotto kyky ihan siinä hyvän ja keskitason rajalla.
Ja siihen ikä-kysymykseen ei kyllä varsinaisesti vastattu. Johtopäätöksiä voi tehdä niistä viitearvoista joita eri-ikäisille annettiin.

En innostu kauhean herkästi, enkä varsinkaan ensimmäisten joukossa, uusista teknologistista laitteista enkä koskaan esim. sykemittaria kokenut motivoittajaksi liikuntaan ja kunnonkohotukseen, vaikka olen sellaisen saanut ja sitä käyttänytkin.
Kunnonkohottamiseen minun kohdalla tarvittaisi ammattiapua. Sellaisesta hyvänä kokemuksena Brysselissä hyödyntämäni Personal Trainer -paketti. Jos minulla olisi varaa ottaisin PT:n vaikka joka treenikerralle viereen valvomaan ainakin sen kolme kertaa viikossa.
Mutta kyllä minua myös testitulokset ja tilastotkin kannustavat. Vaikka olen kuntoni huonoksi tiennytkin niin ehkä en ihan täysin sitä ymmärtänyt. Nyt siitä on nippu paperia todisteena.
Tällainen kuntotesti minulla on ollut mielessä jo syksystä saakka kun otin kuntosalijäsenyyden (koska siellä niitä voisi teettää). Nyt testin tarjosikin työantaja. 

Puolen vuoden kuluttua voisi mennä uudestaan testattavaksi. Siinä välissä pitäis tietysti treenailla.