keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Helsingin aurinkoisemmalla puolella

Hämmästyin kun pari päivää sitten luin netti-hesarista, että Helsingin syyskuu oli mittaushistorian sateisin. Juuri edellisellä viikolla olin kavereille sanonut että paluu Suomeen on ollut helpompi kuin etukäteen ennakoin ja että uskoin sen johtuvan siitä että alkusyksyn säät ovat olleet niin suotuisia ja aurinkoisia.

Tätä ristiriitaa tarkemmin pohdiskeltuani tulin johtopäätökseen että alkusyksyn sää on ollut vaihtelevaa. Samaan päivään on mahtunut kaatosadetta, aurinkoa kirkkaalta taivaalta ja taas sadetta. Ja on ollut myös hetkiä kun seison auringonpaisteessa ja sateessa samaan aikaan.  Tyypillisimmin taivaalla on purjehtinut pulleita, valkoisia cumuluksia, mutta sateenvarjoa on saanut kantaa mukana lähes päivittäin sadekuurojen varalta.
Minä kuitenkin muistan syyskuulta sateita paremmin ne hetket kun aurinko paistoi.

Helsingissä kiinnittänyt huomioni myös muihin positiivisiin asioihin kuin aurinkoisiin ilmoihin. Kahden ja puolen vuoden aikana ravintola-kahvila-baari-tarjonta on vaihtunut ja mukavia uusia paikkoja on tullut jo kokeiltua.
Helsingissä saa iloisen ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Ja kaupunki on myös kovin kansainvälinen! Kadulla kävellessäni puhe sorisee ympärillä ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi, eksoottisilla aksenteilla puhutuksi englanniksi sekä kielillä joita en tunnista. (Eikä kyse ole pelkästään design-vuoden turisteista.)

Vaikka muutoksia on tapahtunut (parempaan!) on Helsinki silti kotoisan tuttu.

Mutta reilun kahden ja puolen Etelä- ja Keski-Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen jotkut helsinkiläiset tavat hämmästyttävät: kun tulen kotiin töistä kotiin siinä kuuden, puoli seitsemän maissa, ovat ravintolat jo täynnä kanssaa illallista syömässä.