maanantai 17. lokakuuta 2011

Aurinkoinen viikonloppu

Viikonloppu Brysselissä oli aurinkoinen.
Launtaina siis lähdin keskustaan katsomaan Brysselin kuuluisia maamerkkejä: Grand Place, Manneken Pis ja modernien ostoskeskusten esi-isä Galleries Royales St-Hubert


Mutta ei tuo viikonloppu ihan kaupungilla turistina kuljeskellen mennyt. Sain vihdoin järjesteltyä vaatteet ja muut tavarat kaapeihin ja pyykkiäkin pesin.

Niin ja kävinhän minä myös kampaajalla!
Melko ex-tempore-tilanne toimiston viereisellä ostarilla, mutta hyvinhän tuo meni, vaikka ei yhteistä kieltä kampaajan kanssa ollutkaan. Seinällä oli sopivasti kuva juuri sellaisesta leikkauksesta, jonka halusin, joten osoitin kuvaa ja ilmaisin, että tuollainen myös minulle.
Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sateinen viikonloppu

Maanantaista perjantaihin päivät kuluivat toimistolla ja illat asunnolla, joten viikonloppuna suunnitelmana oli lähteä tutustumaan Brysseliin menetelmänä päämäärätön kaduilla kuljeskelu.

Maanantaina Brysseliin saapuessani sää oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen, mutta loppuviikosta syksy oli jo saapunut. Lauantaina satoikin vettä, mikä latisti tunnelmaa.

Sateesta huolimatta tein pienen kierroksen Avenue de Louisen ympäristön ostoskaduilla, mutta sateenvarjon alta vesilätäköitä väistellessä ei juurikaan pystynyt kaupunkia katselemaan. Kävin myös STIB:n palvelupisteessä hankkimassa itselleni MOBIB-matkakortin, johon julkisenliikenteen matkalipun saa kätevästi ladattua.


Muuten viikonloppu on kulunut kotona mm. tavaroita järjestellen. Tänään sunnuntaina sateen tauotessa tein pienen kävelylenkin lähikaduilla. Naapurusto on pääosin asuinaluetta ja puiden reunustamilla kaduilla on somia, koristeellisia pieniä tiilitaloja. Pieniä ravintoloita ja kadunkulma-ruokakauppoja on siellä täällä.

Etukäteen en ollut voinutkaan juuri tutustua uuten asuinseutuuni, koska yllättäen Brysselin katuja ei ole kuvattu Googlen Streetview-palveluun.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Uudessa paikassa

Saavuin maanantain Brysseliin, missä minut vastaanotti kesäisen lämmin ja aurinkoinen sää.

Uudessa paikassa ensimmäisen illan ohjelmassa on aina asunnon tarkastuksen jälkeen supermarketin etsintä ja perus-ruokatarvikkeiden hankinta.
Eilen löysinkin varsin laadukkaan Delhaize-supermarketin lyhyen kävelymatkan päässä asunnoltani.


Ensimmäisenä iltana uudessa paikassa en kuitenkaan ole kovin kokeilunhaluinen. Ostoskoriin päätyvä saalis on noudattanut samaa kaavaa joka maassa. Monikansalliset merkit ovat pääosassa.
Barillan-pastaa, Activia-jugurttia, Lipton-teetä, Tropicana-mehua, Parmigiano Reggianoa....
Tuttu tuotemerkki tuo turvaa vieraassa paikassa.

Sokeri, hedelmät, vihannekset, öljy ja maito ovat tyypillisesti paikallisia merkkejä, mutta Delhaizesta nappasin mukaani Valion laktoositonta maitojuomaa! Tölkistä ei (ainakaan näin kielitaidottomalle) käynyt heti ilmi onko raaka-aineena suomalaisen lehmän maito.