lauantai 30. lokakuuta 2010

Cuisine finlandaise

Vielä en ole juuri ehtinyt ranskalaiseen ruokakulttuuriinkaan tutustua, mutta tällä viikolla kävin syömässä suomalaista kotiruokaa (siis ravintolassa kuitenkin).

Torstaina sain kutsun liittyä muutaman innokkaan suomenkielenopiskelijan seuraan syömään suomalaisravintola Estelle's Café:hen.
Paikan miljöö on rennon kodikas, mutta ei oikeastaan yhtään suomalainen. Listalla oli mm. kaalilaatikkoa, lihapullia, kylmäsavustettua lohta ja karjalanpiirakoita (mutta myös, hieman yllättäen, esimerkiksi tandoorikanaa....).

Se oli mukavaa vaihtelua ja ruoka oli hyvää. Maistui myös ranskalaisille!

lauantai 23. lokakuuta 2010

Karkkipäivä!

Ranskalaisessa karkkipussissa muistutetaan, että karkeissa on paljon sokeria, mutta ei vitamiineja kuten vaikka hedelmissä.


Tärkeää on syödä kohtuudella ja monipuolisesti.
Pussissa suositeltu kerta-annos on kaksi karkkia. Esimerkiksi aterian päätteeksi kun aikuiset juovat kahvin.


No, mulla meni kyllä kerralla vähän enemmän. Mutta ei koko pussillista!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kylmä viima

Viikko sitten Pariisissa oli vielä aurinkoista ja kesäisen lämmintä. Ehkä jotain 24 astetta. Nyt on syksy tullut, muutenkin kuin keltaisina, putoavina puunlehtinä.

Tänä viikonloppuna ripsii vettä ja kylmä viima puhaltaa. Piti kaivaa esiin villapaita, kaulahuivi ja hanskat.